Olen Milja, 27-vuotias yrittäjä. Olen perustanut yritykseni joulukuussa 2013. Idea omaan yritykseen lähti tanssiharrastuksesta, tarkemmin sanottuna katutanssista. Olen ensimmäiseltä unelma-ammatiltani parturi-kampaaja, josta "unelma" -sana hävisikin jo reilun vuoden työnteon jälkeen. En saanut tarpeeksi toteuttaa itseäni ja olla monipuolisessa työssä, joten kyllästyin. Tanssiharrastuksen myötä uusi unelma alkoi kehittymään tahtomattakin. Ja täysin vahingossa.



Tanssitausta on lähtöisin ala-asteelta, jolloin tanssitunti maksettiin kertamaksuna 10 markan kolikolla. Aah, memories! Tanssi on ollut mun elämässä suuri käänteiden tekijä (monikossa), koska sen ansiosta moni asia on elämässä muuttunut. Jo muutamassa vuodessa harrastaminen alkoikin muuttumaan oikeaksi tavoitteelliseksi treenaamiseksi, kisoissa käymiseksi ja esiintymiseksi. Mitä enemmän ympäri Suomen (ja jopa Espanjan EM-kisojen) tanssiryhmä Funky RE-mixin kanssa kuljettiin, sitä enemmän näki tanssilajeja, eri tyylejä ja muotia. Loppupeleissä mun pää oli täynnä siistejä vaatteita ja läpällä heitin ilmoille, että "oispa siistiä alkaa tekeen ite vaatteita". Vuonna 2011 otin loparit ja hain vaatetusalan kouluun hakuajan umpeutumisen jälkeen ja puhuin itteni opiskelemaan. Kahden vuoden päästä valmistuin ja edelleen yritys oli se mitä haluan. Hullu mikä hullu, mutta vähä pitää ollakin.

Halusin perustaa ikioman vaatemerkin; lepposan, hauskan, rennon, värikkään, mutta tyylikkään. Vaatteet suunnittelisin ja valmistaisin itse. Yksin. Kaikki. Kreisiä. Aivan umpikreisiä. Mikä kuvastaisi tätä kaikkea parhaiten? Reilu vuosi sitä pähkäiltiin, kunnes Letkiä juolahti mieleen ja se oli päätetty heti. Täydellinen nimi koko hullunhauskalle hässäkälle! Sain siitä jopa lempinimen Letkiämile, jolla mua kutsutaan kaveripiirissä ja hieman kauempanakin johtuen samannimisestä Instagram-tilistä.


 Letkiä Cloth on nyt 3,5 vuotias ja kaikki on ollut tämän arvoista. Tarina kuulostaa ehkä hullulta ja helpolta, mutta sitähän se ei ole ollut! Oman yrityksen perustaminen ja yrittäminen on ollut vaikeimpia asioita elämässäni, joka on myös vaikuttanut joiltain osin negatiivisesti. Yli vuoden ajan olen käynyt osa-aikaisena myös palkkatöissä, joten vapaa-aikaa ei juurikaan ole ja esim. tanssiharrastus on jäänyt lähes kokonaan pois (jos siis mukaan ei lueta omia settejä työtilassa aka kellarissa). Yrittäminen on silti tuonut mulle niin paljon enemmän positiivista, kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa; rakkautta, itsensä toteuttamista, unelmien toteutumista, arvostusta, mieletöntä onnellisuuden tunnetta ja vapautta. Näen koko ajan kuinka yritys kehittyy ja huomaan, että kaikki tämä on ollut sen arvoista. 
Todelliseen unelmaani on vielä matkaa. Vaikka nykyään käytän osittain ulkopuolista apua tuotteiden valmistuksessa, unelmani on, että joskus saisin tehdä ainoastaan suunnittelutyön ja muut hoitavat toteutuksen. Mulle tärkeää kuitenkin on, että tuotteet valmistetaan Suomessa ja käsityönä, joten Kiinan massatuotantoon Letkiä ei päädy koskaan. Letkiää oo saatavilla myös muulta kuin omasta verkkokaupasta; Tampereelta, Oulusta, nettikauppa Weecosista... ja laajemmalle vain mennään! Saavutuksista huolimatta en ole saanut tehdä läheskään kaikkia niitä tuotteita joita haluaisin, koska aika on rajallista. Siksi uskon, että parasta Letkiää on vasta tulossa!